Identiteettiä etsimässä

”Teini-iässä koin jonkinlaisen herätyksen, kun tajusin, millaisen vallan voin tavoittaa seksin ja seksuaalisuuden kautta: pystyin olemuksellani vaikuttamaan vahvasti miesten mielipiteisiin itsestäni. Seksuaalisuudesta tulikin tärkeä osa identiteettiäni, ja myöhemmin seksistä osa parisuhteitani.

Suhde nykyiseen miesystävääni alkoi nopeasti ja varmasti. Löysimme yhteisen sävelen pitkien keskustelujen kautta, ja kommunikaatiomme on ollut avointaja rehellistä alusta saakka. Syvä yhteys vaikutti intohimoisesti myös seksielämäämme. Seksi oli alussa ajanvietettä, jolle uhrasin mielelläni yöunet ja muut aikataulut.

rakkauttaEdellisissä suhteissani olin usein halunnut todistaa kumppanilleni ja itselleni olevani vahvasti seksuaalinen ja samalla voimakas henkilö. Nyt kun olen löytänyt tasapainoisen, arvostavan ihmissuhteen, olen saanut tilaa rakentaa identiteettiäni ilman ulkopuolisia paineita. Kun itsetuntoni ja kunnioitukseni on noussut, tarpeeni pönkittää minäkuvaani seksuaalisuudella on myös vähentynyt. Seksi onkin jäänyt ajatuksissani lähes täysin takaalalle. Haluni ovat haihtuneet taivaan tuuliin.

Seksiä harrastaessamme ongelmaa ei ole. Kun miesystäväni tekee aloitteen, kestää hetken ennen kuin kroppani muistaa haluavansa seksiä. Sen jälkeen nautin siitä, ja mieheni on loistava rakastaja. Ongelma onkin siinä, etten tule ajatelleeksi seksiä spontaanisti oikeastaan koskaan. Asia muistuu mieleeni lähinnä nukkumaan mennessä, kun tiedän miesystäväni haluavan seksiä. Olen pettynyt itseeni ja kroppaani, kun en halua.

Olemme aina puhuneet kaikesta avoimesti, myös seksistä. Mieheni on sanonut, ettei asia vaivaa häntä, jos se ei vaivaa minua. Onneksi ongelma ei ole vaikuttanut suhteeseemme muilla tasoilla. Olemme onnellisia ja osoitamme kiintymystä toisiimme joka päivä sekä puheilla että kosketuksilla.

Aloitin pillerien käytön nykyisen suhteeni ensimmäisen vuoden aikana, juuri silloin kun seksin harrastamiskerrat alkoivat harveta. Lääkärin kehotuksesta lopetin pillerien käytön siinä toivossa, että hormonitasapainon palattua normaaliksi haluni palautuisivat. Näin ei kuitenkaan käynyt. Aika ajoin olemme yrittäneet piristää seksielämäämme leluilla. Mielenkiintoni seksiin ei kuitenkaan ole lisääntynyt niiden myötä.

Haluaisin haluta seksiä useammin, tuntea olevani seksuaalinen olento arkisinkin ja olla aktiivisempi. En tahdo elämästäni pornoleffaa, mutta olisi mukava ajatella seksiä spontaanisti edes silloin tällöin” –Eerika, 29